maanantai 7. joulukuuta 2015

Saattohoitoa

Hiljaiseloa blogin kanssa on mennyt pari vuotta. Pohjaa laitettiin paikallisessa ruostekorjausfirmassa kuntoon hiekkapuhaltamalla perä ja asianmukaset tökötit pohjaan. En tiedä oliko rahallisen panostuksen arvoista, mutta eipä tarvinnut pohjaa alkaa hitsailemaan missään vaiheessa.

Jos autoa haluaisi vielä tekohengittää, niin seuraavaksi pakoputken takapöntöt menisivät vaihtoon molemmilta puolilta. Sisäilman puhallin on myös alkanut lakkoilemaan ajoittain, taustapeili jäi toissapäivänä säätäessä käteen ja tupakansytyttimen 12V virtaliitinkin toimii vain ajoittain. Ruostekorjauksia pitäisi myös tehdä perinteiseen paikkaan takaluukun alareunaan ja tankin korkin reunaan. Näitä ei kuitenkaan tehdä.

Tilasin syyskuun alussa uuden RS Octavian, jonka luovutus lienee tammikuussa 2016. Tämän jälkeen vien Mondeon purkaamolle ja näin ollen se saa lähteä arvokkaasti ns. saappaat jalassa. Soittovehkeet on purettu jo pois ja matkustajan etupenkistä tulee hyvä ajotuoli PS4 Project Cars-sessioita varten. Octavian kanssa lienee omat rassauksensa luvassa, mutta se tarina on uuden blogin asiaa.