sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kierrätettyä insinöörityötä

Subwoofer on seilannut kesästä saakka takakontissa omassa linnunpöntössään ja vahvistin on ollut niin ikään kökkövirityksellä näkösällä. Erilaisia vaihtoehtoja ja niiden työläyttä arvioidessa yksi vaihtoehdoista nousi ylitse muiden: käytetty farmarimondeoon tehty subwoofer-kotelo vararenkaan tilaan. Käytetty siksi, ettei ensi kesänä tarvitse käyttää aikaa ja tupakkia lasikuidun kanssa touhuamiseen. Hienoa Suomalaista insinöörityötä edustava umpikotelo löytyikin, joka oli alunperin tehty 10" Rainbow Ambossia varten. Ajattelin, että oma saman kokoinen Hammer lienee sen verran lähellä mittoja, että tämä kotelo kävisi kuin nenä päähän. Tässä asennustarina kuvin.
 


Alkutilanne. Subwoofer on vaihdellut paikkaansa pakattavien tavaroiden mukaan.
 


"Uusi" kotelo näyttää päivänvalossa tältä. Subwoofer vie runsaan puolikkaan varapyöräkotelosta ja lopputilaan saa jotain pientä tarpeellista tavaraa.
 


Maton alla näyttää tältä. Vasemmalla näkyy harmaa muovinen vararenkaan keskiöön menevä kartio. Eikös asuntoa myydessäkin asunnon kuvissa näy aina käytettyjä kalsareita lattioille lojumassa, kun niitä ei viitsitä siivota pois. Alkuperäinen vararenkaan muovinen kansi paikoillaan...
 


...ja kansi pois. Vararengasta ei ole täällä näkynyt kesän jälkeen. Eipä se eteen mahtuisikaan jarrusatulahommelin vuoksi.
 


Kotelo ankkuroidaan kahdella custom-made -pultilla kiinni varapyörätilan pohjassa olevaan pidikkeeseen.
 


Viimeistely ennen kaikkkea, pultitkin on suunniteltu piiloon.
 


Sitten sovitellaan Hammeria Ambossin reikiin. Niinhän siinä monesti käy, että isoveljen saappaat on inasen liian isot pikkuveikalle. Niin myös tässä tapauksessa, eli Ambossin vastakkaisten asennusreikien väli on noin sentin verran suurempi. Piti siis keksiä jotain muuta.
 


Olemassa olevia kuusiokolopulttien reikiä ei kannata mennä ryssimään (josko vaikka tuonne hommaisi sen Ambossin joskus), joten käännetään elementtiä erittäin tieteellisesti mitattuna 22,5 astetta myötäpäivään ja kiinnitetään elementti paikoilleen leikkaavalla kärjellä varustetuilla torx-ruuveilla. Ruuvit piti luonnollisesti laittaa hieman vinoon, jotta ne pureutuisivat hieman paremmin runkoon eivätkä jäisi liian ohuella siivulla kiinni.
 


Tavaralokeron kansikin on paikoillaan (eri tavalla kuin alkuperäinen suunnittelija asian mietti). Kanteen on mahdollista asentaa myöhemmin vahvistin piiloon, mutta silmämääräisesti tuo oma DLS on liian iso tähän tarkoitukseen. Todennäköisesti keksin jotain muuta...
 


Lokeroon mahtuu tärkeimmät: Jauhesammutin, renkaan paikkausaine, hinauskoukku, Ratto ja pullo kirkasta. Kaksi jälkimmäistä ovat edelleen hankinnassa. Tarttis löytää hakumies tuolle Ratolle, kun ei sitä itse kehtaa ostaa.
 


Vanha pönttö päätynee hiirille kodiksi varastoon. Hyvä, painava ja jämerä kotelo asianmukaisilla vanuilla.
 


"Lopputulos", tai pikemminkin välivaihe ennen seuraavaa säätöä. Hetkinen, kaiuttimien ritilä unohtui!
 


Nyt sekin on hoidettu siihen asti, että saan oikean ritilän. Täytyy kuunnella siihen asti hieman pienemmällä, ettei kartion ripustukset hakkaa mattoa.
 


Siinä tämän kerran auton säädöt. Mietin että ostaisiko sellaisen OMG LOL WTF -henkisen ritilän missä olisi esimerkiksi pääkallo tai viisi pääkalloa ja liekkejä kuvastavat ledivalot, vai hakisiko ihan perusritilän Powersetistä? Nyt kun on tullut tehtyä kotona sisälläkin vähän remppaa, niin miksei niiden hengessä rautakaupasta voisi hakea varaston oveen tarkoitettuja pitkiä ripojakin pari kappaletta... Ainakin tuohon mattoon pitää veistää reikä, että elementti pääsee hengittämään kunnolla eteenpäin.